Viestinnän ja vallan johtaminen

Organisaatiot perustuvat viestinnälle. Viestintä on merkittävä osa organisaation toimintaa, sillä mitä tehokkaammin organisaatio viestii sisäisesti, sitä tehokkaammin se pystyy toimimaan. Luennolla viestinnän viitattiin toimivan yrityksen eri osien ”liimana”, joka yhdistää organisaation osa-alueet yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi.

Viestintä on kokenut suuria muutoksia viime vuosina sen muuttuessa suurilta osin sähköiseksi. Organisaatioissa käydään yhä harvemmin kasvokkain keskusteluja, kun asioista sovitaan joko sähköpostitse tai puhelimitse. Organisaation viestinnässä täytyy huomioida se, että sanat voivat saada erilaisen merkityksen eri ihmisten tulkitsemana. Sähköisessä viestinnässä eri osapuolet voivat tulkita toisiaan väärin helpommin, jolloin voi syntyä suuriakin väärinymmärryksiä. Eleet, ilmeet, äänensävy ja kehonkieli ovat suuri osa viestintää kasvokkain käydyissä keskusteluissa ja niitä on vaikeaa ilmaista sähköisesti. Onkin tärkeää varmistaa, että kuuntelijalla on sama käsitys kuin itsellä.

Organisaatioissa on useita viestinnän tasoja. Dyadinen viestintä on kahden henkilön välillä tapahtuvaa viestintää. Se voi olla esimerkiksi työnjohtajan ja työntekijän välinen keskustelutilanne. Jos viestintään osallistuu useampi kuin kaksi henkilöä puhutaan pienryhmäviestinnästä. Yleisin pienryhmäviestinnän malli organisaatioissa on työryhmä, joka esimerkiksi työskentelee yhdessä projektin parissa.

Kun organisaatio viestii, puhutaan organisatorisesta viestinnästä. Organisatorinen viestintä voi olla joko sisäistä tai ulkoista. Sisäisellä viestinnällä pyritään vaikuttamaan organisaation omiin työntekijöihin ja pyritään varmistamaan yhteinen ymmärrys tavoitteista sekä tavoista toimia. Hyvällä sisäisellä viestinnällä saavutetaan tehokas työilmapiiri, joka vaikuttaa yrityksen toimintaan. Sisäistä viestintää tapahtuu esimerkiksi työntekijöiden jutellessa toisilleen tauoilla tai yrityksen tapahtumissa. Ulkoisella viestinnällä pyritään vaikuttamaan kohdeyleisön mielipiteisiin ja asenteisiin. Brändi eli kuva organisaatiosta on tärkeä osa organisaation markkinointia ja sen jatkuva kehittäminen on olennaista. Hyvällä brändillä voidaan saavuttaa vahvoja tunteita ja sen arvo yritykselle voi olla sen kantava voima. Ulkoinen viestintä tapahtuu pitkälti yrityksen oman PR- henkilön/markkinointiporukan kautta.

Viestintä on mielestäni yksi organisaation tärkeimpiä osia, koska sekä kaikki organisaation sisäiset rakenteet ja tavoitteet, että organisaation ulkopuoliset toimet tuodaan esille viestinnän keinoin. Ilman toimivaa viestintää voi organisaatio olla suurissakin vaikeuksissa. Jos viestintä johdon ja työntekijöiden välillä ei ole tehokasta ja kannustavaa, voi se johtaa työn laadun sekä työmotivaation laskuun.